Toisinaan tulee aika, jolloin on niin kiire, että ajantaju katoaa.
Tunneista tulee päiviä, päivistä viikkoja, viikoista kuukausia ja kuukausista taas tunteja.
Kaikki soljuu, kun vain niin haluaa.
Tämä on kuva syksystäni.
Se on todellakin soljunut.
Muttei kuten virta, vaan kuten matto, joka ei tunnu koskaan loppuvan.
Kun nyt näen maton pään, huomaan, että raskaissakin matoissa on hyvät puolensa.
Ne eivät lähde lentoon.
Vaikka toisinaan koenkin oloni varsin epätodelliseksi, olen nyt eniten maan pinnalla pitkästä aikaa.
Olen saanut otteen.
Elämässäni on jotakin, joka pysyy, jos vain niin haluan.
Se on kummallinen tunne henkilölle, joka on tottunut leijumaan.
Tavallaan kaipaan epätodellisuutta.
Kiireinen ei ehdi ajatella elämää epätodellisuuden kaavan kautta.
Asiaan pitää tulla muutos.
Epätodellisuudesta löydän onnellisuuteni.
