Hankaluuksia.

Silmälasit ovat ruotsiksi glasögon, mutta mikä on lasisilmä ruotsiksi? Bff:ni Google ei osaa auttaa minua eikä myöskään paksu ystäväni Gummeruksen Suomi-Ruotsi-Suomi- sanakirja.
      Ihminen on hyvin hankala olento. Koskaan siitä ei ota selvää. Etenkin itsestään on hyvin hankalaa ottaa selvää. Mutta toisaalta, eikö kaikkein hankalin ole yleensä kaikkein yksinkertaisinta. Ajatus rauhoittaa vilkasta mieltäni.
      Haluan. Haluan koko ajan haluta jotain. Miksi haluan koko ajan jotain? Miksi tämä ei riitä? Enkö ole tarpeeeksi hyvä itselleni? Kyllä olen!!! Minä olen parasta seuraa itselleni. Kyllä. Juuri minä. Jos ei riitä itselleen ovat asiat huonosti. Hätätapauksessa kannattaa mennä vaikka kahville itsensä kanssa. Käydä suihkussa itsensä kanssa. Nauttia puhtaista lakanoista itsensä kanssa. Syödä tunnelmallinen pasta-illallinen itsensä kanssa.
      Mutta haluan silti. Haluan.
Joskus on hankalaa kun pelkää. Pelkää halua. Pelkkää halua? Mitä jos tuleekin pettymys? Koko elämä on halua. Totesin sen juuri. Jos ei halua mitään, ei ole olemassa. Jos ei tiedä, mitä haluaa, haluaa kuitenkin, että muut tekevät päätökset. Joskus myös haluaa ettei mitään tapahdu.
      Vaikka tällä teorialla oikeutankin haluni, tuntuu se silti hankalalta haluta koko ajan jotain. Haluan olla tyytyväinen. Tyytyväisyys on onnellisuutta. Olen onnellinen, että viikon päästä olen luultavasti kylläinen joulupöydän antimista.
     

vaihteluita.

Lämpötilan vaihteluita. Mielialan vaihteluita. Väsymystilan vaihteluita.

    Täällä on satanut paljon lunta. Joka päivä. Mutta nyt tapahtuu se ensimmäinen vaihtelu.

Inhoan loskaa. Hampaita vihloo ajatuskin. 

Työharjoittelu on ollu mukavaa vaihtelua. Ohjaajani on Colin Firthin kaksoisolento. En ole kertonut sitä hänelle.

Mielialani on kummallisessa tasapainossa. Joulu on tulossa, enkä jaksa stressata opiskkelujani. Miksi stressata kun voi olla stressaamattakin? Huonomuistisilla on helppoa. Ei muista stressata.

Väsy on kova. Viikonloppu verotti. Mutta tiedän yhden asian. Ei. Luulen tietäväni yhden asian. Kun menen sänkyyni, minulla ei ole enää väsy. Päässäni alkaa soimaan musiikki. Se pauhaa. Kovaa. Lopezia, Pitbullia, Guettaa. Kamalaa. Yritän hyräillä. Maan korvessa kulkevi lapsosen tie... Ja taustalle syntyy biitti. Se vahvistuu, se jumputtaa. Lopulta lastenlaulu on remiksattu kamalaksi jumputukseksi.

Lopulta kymmenien harjoitusten jälkeen onnistun sulkemaan jumputukset. Huomenillalla sama keikka.

Ikävä sekavuus?

Sekava sana. Tämä ei ole ollut ikävä päivä, mutta minulla on ikävä siskoani. Lumi piristää. Sitä pyrytti.
Haluan teetä. Haluan lukea Jane Austenia. Haluan pois ikävän.
Haluan nukkumaan. Kertoisiko joku minulle ystävällisesti, miksi olen väsynyt, vaikka menin eilen kymmeneltä nukkumaan?
Haluan hiihtää. Haluan äidin mustikkapiirakkaa vaniljakastikkeen kera.
Olisi mukavaa jos elämäni olisi sänky. Pehmeyttä.
Haluan onnea, mutta en voi ikinä saada siitä, jos vain unelmoin siitä.
Toteutus ei ole aina yhtä helppo kuin suunnitelma, mutta hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.
Olen suunnitellut seuraavaa tekoani koko päivän. Aion mennä nukkumaan. Yhdeksältä.
Huomenna laitan karvalakkini päähän, jotten palele. Täällä on nimittäin nyt talvi. Ainakin hetken.
Todellakin sekavaa. Hyvä niin. Ei käy tylsäksi.

Mutta nyt. Zzz....

Tuntematon

Kämppikselläni oli sekä perjantai- että lauantai-iltana 'bileet' olohuoneessa. Itse tulin perjantain ja lauantain välisenä yönä kotiin joskus ennen kolmea, menin nukkumaan ja lähdin lauantaina kymmenen jälkeen kirjastolle opiskelemaan. Tässä vaiheessa kämppikseni kaverit nukkuivat vielä sikeästi. Kun tulin takaisin kotiin viiden aikaan ja aloin laittamaan keittiössä ruokaa, menee kämppikseni kaveri kysymään kämppikseltäni, kuka keittiössä on. 'Se on Saara', toteaa kämppikseni ja asia on sillä selvä, haha. Ei kuitenkaan kotiapulainen tai mitään.
     Joskus on hauskaa olla tuntematon. Kukaan ei tiedä, kuka olen, joten voin oikeastaan olla kuka vain. Oikeastaan kukaanhan ei tunne ketään. Aina voi luulla - ja joskus se kannattaakin. Mutta periaatteessa kukaan ei tunne ketään, eikä itsekään voi tuntea itseään, koska ihminen on alati muuttuva. Robotinkin voi tuntea paremmin. Sillä ei ole mieltä, joka voi muuttua tai vääristyä. Se voi vain mennä rikki. Kaputt.
     Aivoni eivät ainakaan tietääkseni ole vielä kaputt, mutta kovin hyvin ne eivät tällä hetkellä toimi. Pitäisi kirjoittaa reflektionsuppgift ja lukea tiistain tenttiin... Ajatukseni askartelevat piparkakkutaikinassa. En silti voi ryhtyä toimeen taikinan kanssa, sillä keittiö on täynnä. Pulloja, purkkeja, roskaa, likaa, laseja... Eikä se siis haittaa. Eipähän ole oma sotkuni, haha, kämppis saa siivota kun herää.
     Soitin isoäidilleni eilen odottaessani opiskelukaveriani tulevaksi kirjastolle. Puhelun aikana ehdin kysyä hänen vointiaan, vakuuttaa, että tätini on varmasti hyvissä voimissaan vaikka onkin Afrikassa matkalla, eikä soita isoäidilleni päivittäin, kertoa, että olin juuri edellisenä iltana juhlimassa ja kun lopulta kerroin, että aion opiskella myös lauantaina aherasti, kysyi isoäitini, eikö parempaa tekemistä löytynyt. Haha.
     Se on kummallista kuinka ihmiset odottavat hyvää koulumenestystä, mutta kun kertoo opiskelevansa aherasti, saa siitäkin kuulla jonkinlaista vitsin vääntöä.

     En pidä oletuksista, odotuksista enkä kummallisista normeista. Oikeastaan normin käsite on nykypäivänä hyvin laaja. On normeja, jotka on luotu 50-luvulla, 2000-luvulla ja sitten tulevat vielä kaikki normit, jotka ovat ehtineet tulla luoduksi tuossa välissä ja jopa ennen. Oikeastaan normit ovat saaneet alkunsa jostain hyvin hyvin alusta. En edes tiedä, kuinka alusta ne ovat voineet tänne kulkeutua, koska en usko siihen, että voisimme tarkasti tietää, mikä oli alku, koska emme pysty sitä todistamaan. Jos kuitenkin ajattelee normeja vuonna 2011 tulee vastaan vaikka mitä. Ensinnäkin kaikkien eri kulttuurien normit, eri maiden normit, eri kaupunkien normit, eri kaupunginosien normit, eri perheiden normit, erilaisten yhteisöjen normit. Kuka tahansahan voi sinänsä kuulua minkä tahansa normin piiriin. Voidaanko tällöin edes puhua normeista? Jos siis kuka tahansa voi luoda oman norminsa.. Tietenkin sitten tulevat taas vastaan nämä jostain alun alusta johtavat normit. Niistä en tosin halua puhua. En tiedä niistä mitään, enkä myöskään teeskentele tietäväni. Tiedän vain, etten usko tietäväni. 

    Onko se uskon asia?

Ella F.

Päivä eletty lähinnä vohvelien ja huulikiillon voimalla. Ihanaa. Fitzgeraldin ääntä fiilistellessä joudutan ajatukseni nukkumaanmenoon. Moby Dick viehättää. Kirjoitustyyli ja sanavalinnat ovat mahtavia. Synti lukea vasta näin myöhään tälläinen kielellinen ihastus.

     - Toivon, että huomenna joku yllättyy postilaatikkoon kurkistaessaan.

ON! Onko?

Aikaa. On mennyt. On. On tulossa.
Aika on. Mitä se on, onkin sitten jo aivan toinen asia. Suhteellista? On. Odottavan aika on pitkä? On. Aikaa ei voi pysäyttää? Totta. Eli aika on. Ihan varmasti on. Ainakin ehkä. Mikään ei ole varmaa. Mutta aikaan on mukava uskoa. Uskon aikaan. Aikaan on hyvä uskoa. Se on. Ehkä.
     Onko oleminen ikuista? Kaikki, mitä on ollut on jollekin edelleenkin olemassa. Koska jos johonkin uskoo, se on. On se. Onko se? En tiedä. Uskon siihen, ettei kukaan voi tietää. Ja koska kukaan ei voi tietää, ei ole olemassa absoluuttista totuutta? Miksi olisi olemassa absoluuttinen totuus?

     En keksi enää muuta sanottavaa, koska absoluuttisen totuuden aiheuttama kysymysmerkki tyhjensi mieleni. Toivon, että jollakulla muulla on jotain sanottavaa. Hiljaisuus on yliarvostettua. Hiljaisuutta ei ole. Hiljaisuuskin on ääni sinänsä, sillä korva kuulee aina kehon, johon se on liittyneenä. Koska täydellisen hiljaisuuden saavuttamiseksi tarvittaisiin täysin tyhjä, äänieristetty paikka, ilman korvia, joilla on keho, kukaan ei voi tietää, voiko täydellistä hiljaisuutta olla; kukaan ei ole voinut kuulla sitä.

      Hiljaisuutta.
              Ei ole.

Åtrå.

Kun johonkin sanaan törmää, eikä tiedä sen merkitystä, häiritsee se suuresti, jos se sitten alkaa koko ajan sattumaan vastaan. Himo, halu. Yksinkertainen sana, käypä useassa yhteydessä, mutta vasta Coelhoa lukiessani törmäsin tuohon ruotsin sanaan. Himo on oikeastaan aika ihana asia. Kaikkea voi himoita, vaikkei kaikkea voikaan saada. Himo tuo elämään sisältöä. Tällä hetkellä himoitsen hmm... montaa asiaa. Puusaunaa, puuroa, turkoosia merta, lämpöä. Lämpöä. Sitä himoitsen tällä hetkellä eniten. No puusaunassa on tietysti kyllä lämmin... Mutta sanotaan sitten näin, himoitsen lämpöä turkoosin meren rannalla. Ja aivan. Purjehtimista. Tai ei, nyt ei voida puhua himosta, vaan kaipuusta. Hmm. Miksi ei? Koska himo on niin vahva sana?

   Himosta tulee mieleen jotain eroottista. Jotain pakkomielteen kaltaista. Miksi? Koska sanaa 'himottaa' käytetään hyvin yleisesti seksuaalisessa yhteydessä nimenomaan. Mutta toisaalta, miksi? Miksi kaikki on niin vakiintunutta ja kaavoihin kangistunutta?

  Koko maailma on oikeastaan hyvin kaavoihin kangistunut. Suurin osa ihmisistä haluaa hankkia mahdollisimman nopeasti omaan asemaansa nähden hyvän koulutuksen, löytää hyvän työpaikan, löytää unelmiensa kumppanin, mennä naimisiin, saada lapsia, rakentaa omakotitalon, kasvattaa lapset hyviksi kansalaisiksi, vanheta arvokkaasti ja lopulta kuolla rakastettuna. Miksi? Miksi juuri tämä on normi?

    En tiedä. Kuulostan myös hyvin naiivilta, kapinalliselta, tyypilliseltä nuorelta, jos sanon, etten halua tuota elämää. En tiedä, mitä haluan, mutta tiedän ainakin, että en näe tuota kaavaa ainoana hyvänä tapana elää.

     Toivon vain, että kykenisin pysymään niin sitoutumattomana, että kun jonain päivänä en enää jaksaisi, voisin yksinkertaisesti vain lähteä, ilman sen kummempia seuraamuksia. Vapaus. Onko se tie onneen? Onko vapautta se, että on kykeneväinen toteuttamaan himonsa? Ehkä.

sugar.

Sokeri on elämäni suola. Taas tuli vedettyä pannaria yliannostuksella sokeria. Maukasta.
      Kotiin tullessani huomasin, että jo aika monelle parvekeelle oli ilmestynyt jouluvaloja. Oikeastaan en pidä sanasta jouluvalo, koska mielestäni ne eivät liity mitenkään jouluun, vaan pikemminkin pimeään vuodenaikaan. Perinteiset luonnollisen väriset valot on kaikkein kauneimpia. Punaiset on pahimpia.
      Kun kävelin tänään aamulla bussipysäkiltä yliopiston kirjastolle vastaani pyöräili nainen. Sillä oli oudot kasvot. Pidän oudoista asioista. Oudot asiat ovat kiinnostavia ja kiinnostavat asiat ovat yleensä jollain tavalla kauniita. Kaunis on suhteellinen sana. Suosin oikeastaan enemmän sanaparia 'hauskan näköinen'. En halua asioiden olevan söpöjä, enkä kauniita tai rumia vaan hauskan näköisiä. Hauskan näköiset asiat nostavat hymyn huulille. Pidän hymyilemisestä. Ainakin jos se on vapaaehtoista.
     Vapaaehtoinen. Kummallinen sana. Vapaasti ehdolla oleva? Vapaa ehdokas? Ehto, joka on vapaa? Ehtoinen?? Sehän kuulostaa aivan iltaisen synonyymiltä. Suomen kieli on outo. Rakastan sitä.
    

<a href="http://www.bloglovin.com/blog/3171830/life-is-a-total-stranger?claim=ydmkm79979s">Följ min blogg med Bloglovin</a>

Kuolema Venetsiassa

Wikipedian 'Satunnainen artikkeli' hakua selatessani osuin sivulle, jossa kerrottiin, että otsikon nimeä kantavaa novellia sanotaan usein Thomas Mannin tärkeimmäksi novelliksi. Kiinnostavaa. En ollut ollenkaan tietoinen tästä, kun luin novellin osana valmistavaa tenttikirjallisuutta kirjallisuustieteen pääsykoetta varten keväällä 2010.
     Olen aina ollut huono ymmärtämään kaunokirjallisuuden laadukkuutta sitä lukiessani. Vasta kun olen useaan otteeseen kironnut kirjan maan rakoon, kyseenalaistanut kirjailijan työn tarkoituksen ja lopulta saanut kahlattua läpi teoksen, huomaan, mitä aarretta olen pidellyt käsissäni.
     Toisaalta en voi yleistää tätä. Saksassa ollessani luin yhden Sophie Kinsellan monista Shopaholic- romaaneista, kirosin sen maan rakoon ja kysyin itseltäni, kuinka kukaan voi tuottaa tälläistä roskaa. Sanojen väärinkäyttöä. Kuinka kukaan edes viitsii lukea tuollaista? Kliseisyyden kestän, huonon juonen kestän, huonon huumorin kestän, mutta että sanoista kootaan jotain tuon laatuista roskaa. Päähenkilöstä on tehty liioitellun tyhmä. Tyhmyyttä en kestä. Idioottimaisuutta.
     Minulle, jolle Jane Austen edustaa todella kevyttä viihdykekirjallisuutta, en voi edes kuvitella pahempaa kuin roska, joka on niin alhaalla kuin esimerkiksi harlekiinit, joita isovanhempieni eräässä lipastossa on massoittain. Se on pahempaa kuin roskaruoka. Roskaruoka on toisinaan jopa aivan maistuvaa, mutta todellinen roskakirjallisuus... Se ei maistu hyvälle kenellekään muulle kuin sille, joka ei ole parempaa maistanut.
     Nyt ei kuitenkaan enempää roskasta. Menen keittämään itselleni puuroa, jotten ehdi kuolla ainakaan ennen aamua. Sitten Venetsiassa ehkä.

2 Broke Girls

Aikaansaamattomana ja väsyneenä on hyvä uppoutua johonkin niin viihdyttävään, että unohtaa itsensä edes hetkeksi. Huomenna täytyy ryhdistäytyä. Pakko.

Virginia Woolf

Elokuva 'Who's afraid of Virginia Woolf?' toimi kesällä aloittelun viihdyttäjänä eräänä viikonloppuna. Ennen kaikkea hyvin outo elokuva. Kuitenkin jollain tapaa todella kiinnostava. Viihdyttävä?

     Tänään sain aikaiseksi kirjoittaa nimen Virginia Woolf Googlettimeen. Yllätyksekseni elokuvan nimellä ja kirjailijalla ei käsittääkseni ollut merkittävempiä yhteyksiä. Saatan olla väärässä. Aion tutkia asiaa enemmän.
    Sain kuitenkin innoituksen lukea Woolfin teoksen 'Mrs Dalloway'. Ensin vuorossa kuitenkin tänä aamuna aloitettu Elva minuter. Aamupalapöydässä luin Austenin teoksen loppuun. Hyvin yllättävä Austen. Kirjan kertoja totesi, että mitäs turhia tässä selitellä, tiedätte joka tapauksessa, minkälaiset häät olivat. Myös päähenkilön ystävätär, eli sulhasen sisar, oli yhtäkkiä löytänyt itselleen sulhon. Ja kaikki kävi noin vain parilla viimeisellä sivulla.
    Nyt vasta muistinkin, minkä takia muistin nimen Virginia Woolf juuri tänä nimenomaisena päivänä. Northanger Abbeyn loppuun lisätyssä analyysissä oli mainittu, että Virginia Woolf arvosti Austenia suuresti kirjailijana. Kiintoisaa. Haluan jo tietää lisää Woolfin kirjoitustavasta ja aiheista.
     Mutta ensin tosiaan prostituutiota käsittelevä Coelho. Totesin jo ensi sivuilla, että kyllähän tämä on samaa skeidaa kuin kaikki muukin. Klisettä. Haluaisin sanoa jotain pahempaa, mutten usko, että se kuulostaisi kovin uskottavalta. Tai no, olenko koskaan onnistunut kuulostamaan uskottavalta?
     Prahan hostellissa opin tuntemaan kaksi brasilialaista tyttöä, jotka kertoivat, että vaikka muualla maailmassa Coelhon kirjoittajan taitoja ylistetään, niin kotimaassaan Brasiliassa Coelho ei saa kovin suurta kunniaa ainakaan 'yliopiston oppineilta' (haha, mikä ilmaisu, en keksinyt parempaa). Tämä on ensimmäinen Coelhoni ja toivon, ettei se nyt ainakaan kamalaa pettymystä tuota. Tai no siis, miksi pettyisin, olenhan pessimisti.

?

Miksi aika on väärä? Miksi? Vääryyttä?

Kreikan seitsemän viisasta

Ihminen, joka tulee iloiseksi siitä, että luulee huomanneensa jotain, vaikka oikeasti vain muistaa sen uudelleen, saa iloita usein. Puhun itsestäni. Eilen päivääni piristi se, että huomasin kuinka erilaiselta musiikki kuulostaa, kun sitä kuuntelee vain korvakuulokkeiden toisella napilla. Sitten muistin, että olin huomannut sen jo ainakin kaksi kertaa aikaisemmin. Ennätyksellistä kuitenkin, että muistin.
     Northanger Abbey lähenee loppuaan, enkä edelleenkään ole päässyt kärryille, onko Henryllä tunteita Catherinea kohtaan.. Sinänsä aika virkistävää paljon Austeneita lukeneelle. Kerrankin jotain erilaista.
    "Protagoraassa Sokrates kertoo seitsemän viisaan kokoontuneen kerran Delfoihin sanellakseen viisautensa Apollonille tämän temppelissä. Seurauksena temppeliin kirjoitettiin tunnetut lauseet: gnōthi seauton (”tunne itsesi”) ja mēden agan (”ei mitään liikaa” eli ”kohtuus kaikessa”). Plutarkhos kirjoitti viisaiden tapaamisesta paljon myöhemmin sepitteellisen pidot-lajityyppiin lukeutuvan teoksen Seitsemän viisaan pidot."Wikipedia
     Kiinnostavaa, kuinka kaukaa kaikki johtaa juurensa. Itse en voi tosin sanoa noudattavani näitä ohjeita. En tiedä kuka olen, enkä usko, että kukaan muukaan voi tietää. Kaikki on vain luuloa. Myöskään kohtuudesta ei voida puhua, kun sekoitan aamupuurooni puoli desiä sokeria. Mutta ehkä meidän ei olekaan tarkoitus noudattaa näitä ohjeita, vaan yrittää ymmärtää ne. Ymmärrys on suhteellinen käsite, koska jos kaikki on vain luuloa, ei kukaan voi sinänsä ymmärtää mitään varmaa, koska mikään ei ole varsinaisesti välttämättä totta.
    Totuus on hyvin hyvin laaja käsite. Oletettavasti niin laaja, ettei kukaan voi sitä edes ymmärtää. Toisaalta, kuten äskettäin totesin, uskon, että kaikki on vain luuloa, joten kukaan ei voi ymmärtää edes totuuden laajuutta. Luulo ei ole tiedon väärti. Tieto on korkeammalla kuin luulo, mutta jos tietoa ei ole, ei ole kai silloin luuloakaan. Ei. Jos ei ole luuloa, ei voi olla tietoakaan. En voi todeta muuta kuin 'luulot pois'.

Sokrates.

"Sokrates vaikuttaa väittäneen, ettei hän tiedä itsekään mitään, mutta ainakin hän tietää sen, ettei tiedä mitään."
Wikipedia   
    
     Ajatusten kuningas piristi päivääni.

Attitude.

Yritän lukea tenttiin, kämppikseni pelaa viereisessä huoneessa tietokoneella, puhuu samaan aikaan jonkun kanssa todella kovaan ääneen ja välillä nauraa tuolla enemmän kuin oudolla äänellään (jossa on näin sunnuntaina myös hieman krapulan makua) niin että en pysty keskittymään oikein mihinkään. Mutta en valita, kyllä maailmaan ääntä mahtuu. Ainakin silloin kun itsellä ei ole dagen efter.
     Sain juuri kuulla myös jotain todella outoa, mutta piristävää ja sekin häiritsee keskittymistäni. Voi toki olla, että iloitsen turhasta. Ja sitten tulee pettymys. En pidä pettymyksistä. Pidän itseni kiduttamisesta, mutten pettymyksistä. Pessimisti ei pety. Joskus on vain hetkiä, jolloin olen liian hölmö ollakseni pessimisti.
   
    Katsoin eilen netistä leffaa 'Monte Carlo'. Juoni ja miljöö olivat juuri sopivan typeriä, jotta saatoin nauttia elokuvasta, mutta laatu oli huono. Äärimmäisen huono. Oli kuin olisin katsellut diakuvia. Lopulta päätin jättää katselemisen sikseen.
    Kun mietin asiaa uudestaan tänään, totesin, että oikeastaan omakin elämä näyttää jälkeenpäin katseltuna diakuvilta. Tämän ajatuksen jälkeen olisi hauskaa yrittää katsoa tuota huonolaatuista, pätkivää versiota uudestaan. Ajatella, että sen kuuluukin näyttää siltä. Oikeastaan mistä tahansa voi saada järkeenkäypää ja jopa ihailtavaa kun ajattelee, että asian kuuluukin olla niin. Esimerkiksi muoti-ilmiöt. Kaikki alkaa siitä, että joku saa sellaisen ajatuksen, että naisten sandaletteihin kuuluu laittaa värikkäät trikoiset nilkkasukat alle. Hänen mielestään asian kuuluukin olla niin ja koska tämän ajatuksen tuoma itseluottamus hehkuu henkilöstä, saavat muut sen käsityksen, että tämä henkilö tietää, mitä tekee. Näin kuuluu tehdä.
     Kaikki on kiinni asenteesta. Koko elämä perustuu valheelle, koska mikään ei oikeastaan ole mitään, jos et itse ole sitä mieltä. Jos uskot Jumalaan, olet sitä mieltä ja silloin Jumala on mielestäsi olemassa. Jos uskot, että ystäväsi soitti sinulle juuri ja olet sitä mieltä, että tämä ystävä on olemassa, niin hänhän on silloin olemassa. Skitsofreniaa? Valhetta?
     Kaikki on valhetta, mutta johonkin on pakko uskoa, muuten ei edes itse voi olla olemassa. Kiinnostava ajatus sinänsä. Epäillä omaa olemassaoloaan. Voisin kokeilla. En tiedä onnistuisinko, olen kuitenkin sen verran hyväuskoinen. Hyväuskoinen? Kummallinen sana.

herrocken & skräddade byxan

Ilma on huomattavasti piristävämpi kuin eilen. Tosin se ei oo saanut mua yhtään sen aktiivisemmaksi opiskelijaksi kuin eilinenkään sää. Satunnaisesti jaksan selata tentti-asioita läpi, mutta sitten keksin jotain muuta tekemistä.
    Haluaisin ottaa bussin keskustaan ja kuvailla siellä, mutta en viitsi lähteä, koska tiedän, että en haluaisi tulla sitten enää ollenkaan takaisin tenttimatskujen pariin.
    Nettiradiosta tulee Party in the U.S.A. ja mua huvittais ajaa autoa aurinkolasit päässä. Nyökytellä päätäni ja ajaa vaan ilman päämäärää. Aurinkolasit on must tässä tapauksessa, koska se tuo tietyn fiiliksen. Sellaisen ettei oikein tunnista itseään.
    Kämppikseni nauraa omassa huoneessaan epätavallisen huvittavalla äänellään. Voin vain kuvitella, kuinka Meeriä naurattaisi nyt. No kyllä muakin nyt alkoi naurattamaan. Oikeasti edes isän nauru ei vedä vertoja tuolle.
   
    Mitäköhän hyötyä tästäkin on, että istun kotona tekemättä mitään, tiedostaen sen, että pitäisi lukea, mutten kuitenkaan lue, vaan mietin, mitä kaikkea hauskaa voisin löytää keskustasta.

    Jos nyt jatkaisin lukemista... ei vaan hahaha. Parvekkeen kaiteelle tuli juuri istumaan talitiainen, joka käänteli päätään siihen malliin kuin olisi katsonut jotain epämuodostunutta ääliötä, joka ei ymmärrä mitään. Ehkä se katseli mua. Ehkä.

    Ei. Nyt aion ihan oikeasti aloittaa sen lukemisen. Mutta ensin kuva Miu Miu:n kengistä, jotka on jo useaan otteeseen esiintyneet ainakin Bettyn blogissa ja nyt myös marraskuun Ruotsin Ellessä.

Donatella

Aamusta kävin uimassa. Kamalan kallista. Miksi niitä syrjitään, jotka haluavat vain uida?? Kyllä kotona voi treenata. Mutta kotona ei voi uida.
    Nyt syön karkkia, jotten vain pääse laihtumaan. Oikeastaan ostin aika pahoja karkkeja... En oikeastaan edes tykkää karkeista, mutta ne on niin käteviä sokeripommeja. Paljon hankalempaa sitä nyt olisi siirappipurkkia raahata mukanaan.
    Siirapista tuli mieleeni, että voisin kyllä oikeastaann ostaa sitä ja leipoa leipää. Siihen tarvitaan ihan takuulla siirappia, jos halutaan saada aikaiseksi hyvää leipää. Tai sitten ei. En tiedä.

    Nyt tuntuu, etten saa mitään aikaiseksi. Ulkona sataa ja on harmaata ja mun ajatukset on vielä harmaampia. Yritin harhauttaa itseäni selaamalla Versacen Spring 2012 Rtw:n, mutta ei. Ei se auttanut. Lukuunottamatta sitä, että mielessäni pyörii kuva täydellisestä turkoosista mekosta.
    Haluaisin lukea kaunokirjallisuutta tenttikirjallisuuden sijasta, mutta toisaalta tiedän, että jos kellahtaisin sängylleni mukavaan asentoon lukemaan, nukahtaisin. Mieleeni nousikin nyt siis kysymys: 'Haluanko oikeastaan lukea vai haluanko sittenkin nukkua?'
     Eilisiltainen 'valvominen' verottaa. Tuijotan vain eteeni tyhjä katse silmissäni ja sama miete pyörii mielessäni. Jaksanko vai enkö jaksa? Toisaalta kysymys on äärimmäisen huono, sillä sen muotoilu ei anna tarkempaa käsitystä siitä, mitä on jaksaminen. Kun mietin sanaa 'jaksaa', huomaan taas, kuinka typerältä suomenkieli kuulostaa. Ehkä päätän jatkaa yrittää jaksaa. Tavallaan edellinen lause on aivan suomen kieliopin mukainen. Ainakin käsitääkseni. 'Päätän jatkaa alkanutta matkaa.' 'Hän yrittää jaksaa vaikeuksistaan huolimatta.' Silti kun luen tuon lauseen, kuulostaa se aivan mahdottomalta. Neljä verbiä peräkkäin. En tiedä, onko se oikein. Mutta silti, vaikka se ei olisi oikein, on minulla silti oikeus kirjoittaa niin. Sitä ei ole kukaan kieltänyt.
     Vaikka enpä usko, että välittäisin, vaikka se kiellettäisiinkin. En välitä kielloista vaan omista arvoistani ja mielipiteistäni.     Itsekeskeistä? Kyllä.    Kliseistä? Kyllä.     Roskaa? Kyllä.
Taidetta? Ei.

Fail.

Northanger Abbey

Iltaan mahtui vielä opintosuunnitelman lukemisen jälkeen pilatesta, suihku, salaattia yliannostuksella limemehua ja aivan mahtavaa viihdettä '2 Broke Girls'- sarjan uusimman jakson ansiosta. Happy happy.
    Kello on kamalan paljon siihen nähden, että eilen tähän aikaan olin ollut unten mailla jo tunnin. Nyt kuitenkin vielä lepuuttamaan aivoja Jane Austenin pariin. Juhlaa. Ansiokkaasti kirjoitettua turhaa skeidaa. Hyviä kuvauksia ajasta, joka on jäänyt menneisyyteen. Roskaa. Mutta toisaalta, mikä on roskaa. Roskahan on nykypäivän taidetta.
    Toivon itselleni kauniita unia. Tai ei, toivon yötä ilman unia. En toivo unetonta yötä, koska sellaisia ovat yöt, jolloin näen unia. Suomen kieli on sekava. Kuten ovat yöunenikin olleet. Toivon siis ehkä sittenkin rauhallista yötä ja huomiseksi kirpeän syksyistä ilmaa ja sinistä taivasta ilman sadepilviä. Kiitos.
   

?

Se onnistui, vaikken sitä aivan uskonutkaan. Epäluulo on ystäväni. Se saa unohtamaan turhan korkeat toiveet ja tekemään tavattomasti töitä kaiken eteen. Tosin nyt ystäväni on taas pettänyt minut. Maanantain tentti, ensimmäisen kurssin toisen tentin uusinta ja toinen tällä viikolla alkaneen kurssin tentti häämöttävät edessäni. Kamalaa, että ne ovat niin sumeita. Olisi yksinkertaisempaa, jos tajuaisin, että nyt pitää lukea, eikä kokeilla jotain niin kliseistä kuin vain voi olla mahdollista. Tai no, ehkä vaatekaapin siivoaminen olisi vielä kliseisempää.
    Tajuan nyt, kuinka huono idea tämä blogi on. Tulen nimittäin päivittämään tätä todennäköisesti useita kertoja päivässä.
    Nyt lupaan kuitenkin taas jatkaa sitä, mihin jäin. Läroplan, täältä tullaan. Ja kyllä. Lupaan olla kiinnostunut opiskelija.

Elva minuter.

Sadetta, sumua, pimeyttä. Yritän nauttia tästä ilmasta, mutta en onnistu siinä. Tai ehkä onnistun, mutten vain tiedä sitä. Ehkä.
    Lainasin Coelhon kirjan, enkä tiedä, mitä siltä kannattaa odottaa. Odotus on sinänsä turhaa. Mutta koska en tiedä sen vastakohtaa, en voi kertoa, miten aion toimia. Tokkopa toimin ollenkaan.
    Oletan kuitenkin olevani ja aion nyt yrittää myös saada tämän blogin olemaan. Katsotaan kuinka käy.