Wikipedian 'Satunnainen artikkeli' hakua selatessani osuin sivulle, jossa kerrottiin, että otsikon nimeä kantavaa novellia sanotaan usein Thomas Mannin tärkeimmäksi novelliksi. Kiinnostavaa. En ollut ollenkaan tietoinen tästä, kun luin novellin osana valmistavaa tenttikirjallisuutta kirjallisuustieteen pääsykoetta varten keväällä 2010.
Olen aina ollut huono ymmärtämään kaunokirjallisuuden laadukkuutta sitä lukiessani. Vasta kun olen useaan otteeseen kironnut kirjan maan rakoon, kyseenalaistanut kirjailijan työn tarkoituksen ja lopulta saanut kahlattua läpi teoksen, huomaan, mitä aarretta olen pidellyt käsissäni.
Toisaalta en voi yleistää tätä. Saksassa ollessani luin yhden Sophie Kinsellan monista Shopaholic- romaaneista, kirosin sen maan rakoon ja kysyin itseltäni, kuinka kukaan voi tuottaa tälläistä roskaa. Sanojen väärinkäyttöä. Kuinka kukaan edes viitsii lukea tuollaista? Kliseisyyden kestän, huonon juonen kestän, huonon huumorin kestän, mutta että sanoista kootaan jotain tuon laatuista roskaa. Päähenkilöstä on tehty liioitellun tyhmä. Tyhmyyttä en kestä. Idioottimaisuutta.
Minulle, jolle Jane Austen edustaa todella kevyttä viihdykekirjallisuutta, en voi edes kuvitella pahempaa kuin roska, joka on niin alhaalla kuin esimerkiksi harlekiinit, joita isovanhempieni eräässä lipastossa on massoittain. Se on pahempaa kuin roskaruoka. Roskaruoka on toisinaan jopa aivan maistuvaa, mutta todellinen roskakirjallisuus... Se ei maistu hyvälle kenellekään muulle kuin sille, joka ei ole parempaa maistanut.
Nyt ei kuitenkaan enempää roskasta. Menen keittämään itselleni puuroa, jotten ehdi kuolla ainakaan ennen aamua. Sitten Venetsiassa ehkä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti