Tyhjiä sanoja.

Sanoja tyhjyyden täyttämiseksi. Sanoja toisten miellyttämiseksi.
Sana ei minulle merkitse muuta kuin loukkausta, jos se on tyhjä.
Tyhjä sana totena esitettynä.
Vale on aina vale.
Sopimukset erikseen.
Miksi sanoa, jos ei ole sanottavaa.

Vaihtoehtoja

Ahdistusta, koska tuntuu, että aika loppuu.
Vapauttavaa, että kaikki on jo valmista.
Jos haluan, voin kiirehtiä. Jos haluan, voin vain olla.
Onko kiireettömyys onnellisuutta?
Rajansa kaikella.
Joskus tuntuu, ettei jaksa.
Ei jaksa sitä, että kuuluisi olla onnellinen.
Toisinaan tietää, että tulee aina kuitenkin jaksamaan.
Muina hetkinä ei edes kiinnosta, jaksaako vaiko ei. Sitä vain nauttii.
Aamulla tuntui, etten jaksa. Nyt minä nautin, koska hetki sitten tajusin, että tulen kuitenkin jaksamaan.
Aamulla ilma täynnä kosteutta näytti negatiivisesti harmaalta,
nyt se näyttää positiivisesti harmaalta.
Sävyt ovat hyvä lisä muuten niin mustavalkoiseen maailmaan.

Selittelyä.

Jos joku luulee, että asia on tietyllä tavalla, joka on hänestä jollain tasolla väärin, eikä asia olekaan niin, onko asia silloin kuitenkin jollain tavalla väärin?
Voiko harha loukata?
Tämä miete lähti niinkin pitkältä kuin sukkahousujen uusista kuvioista.
Melkein jokaisessa ajatuksessa on se kiintoisa puoli, että se on kehityskelpoinen.
Tai ehkä jokainen ajatus on kehityskelpoinen, mutten vain ole tarpeeksi kykeneväinen kehittämään mielestäni turhaa mietettä.

Meri-ikävä

Koti-ikävääkin suurempana minua kalvaa meri-ikävä.
Haluaisin viikoksi asustelemaan Yttergrundiin luotsin mökkiin.
Tekisin kävelyretkiä ympäri saaren.
Söisin purkkihernekeittoa sinapilla ja murskatulla valkosipulilla.
Tekisin kiinnostavia havaintoja meren rantaan
tuomista puunkappaleista ja köydenpätkistä.
Hakkaisin halkoja.
Tekisin puuhellaan valkean.
Keittäisin teetä.
Lukisin kirjoja.
Tarkastelisin merta.
Lämmittäisin saunan.
Kävisin uimassa.
Istuisin kallioilla ja ihmettelisin merta.
Hengittäisin aina yhtä raikasta meri-ilmaa.

Lumimyrsky.

Ulkona myrsky, päässäni suurempi.
Tuhansia ajatuksia. Mikään ei tunnu sopivalta.
Kaikki tuntuu hyvältä aluksi. Tänään.
Lopulta huomaan mädän sisustan.
Aina sitä ei huomaa, aina sitä ei ole.
Ulkona lumituisku piiskaa näkökulmastani vasemmalle.
Tuuli on puuskainen. Puuskainen on mielenikin sisältö.
Hetken tuijotan tyhjyyteen. Hetken ajatukset hakkaavat mieleni seinämiä.
Joskus myrsky on hyvä. Joskus se sekoittaa liikaa.
Nyt en tiedä, mitä mieltä olisin.

Ihmisen kuori

Onnellisuutta kun ei mieti liikaa. Liika vapaus ahdistaa kun sitä miettii.
Tänään kahdet ensimmäiset paljaat sääret.
Elämä vain lipuu ohi, mietti sitä tai ei.
Olen miettinyt.
Olenko enää sama kuin kuukausi sitten? Muutun koko ajan ja vaikka yleensä pidän muutoksesta, minussa on nyt alkanut heräämään pelon tunteita. Mitä jos muutos onkin huonoon suuntaan? Mikä on huono suunta?
Olenko vain tyhjä saavi, joka täyttyy sen mukaan, mihin kulmaan sen asettaa, katoksen alle vai taivasalle?
En tiedä, mitä haluan, eikä se häiritse minua. Sen sijaan se seikka, ettei se minua häiritse, häiritsee minua.
Mitä merkitystä elämällä on? Vaikka nautinkin elämästäni, voisin yhtä hyvin olla nauttimatta.
En halua todellakaan sanoa olevani onneton, en vain ymmärrä merkitystä onnellisuudelle tässä mielestäni merkityksettömässä elämässä.
En tiedä. En edes tiedä, haittaako se, etten tiedä.
Toisinaan käsikirjoitus olisi hyvä olla olemassa.
Improvisointi uuvuttaa.

Ett halvt ark papper

Joskus sitä luulee tositapahtumia uneksi. Se herättää kysymyksen siitä, onko todellisuus sinänsä vain unta. Kaikki vain kuvitelmaa,
joka kantaa, koska tarpeeksi moni uskoo.
Näin tänään uskovaisten taivaan. Kaunis ja kliseinen se oli,
avautuessaan kerrostalojen ylle.
Lumen tuoma valkeus herättää minussa ristiriitaisia tunteita,
mutten jaksa välittää.
Haluan mielen valkeuden. En tiedä, halajanko jotain, jonka jo omistan.

Ehkä vain huijaan itseäni. Ehkä maailmani ei koostukaan kiintoisista sanoista ja ajatuksista, vaan olen vain liian laiska ajatellakseni rationaalisesti. Ehkä olen vain mitäänsanomaton ihmisenalku, joka pian kohtaa loppunsa luullen, että päivä on pitkä aika.

Muiden tähden en voi kuitenkaan poistua valkeasta maailmastani. Jos vaihtaisin harmaaseen, istuisin loppuelämäni räkälän perällä itkemässä ainiaasti tyhjenevään kaljatuoppiin. Mieluumin elän valheessa. Mikä totuus se kurjuuskaan on?

Vale valkeudestani koostuu taivaastani. Taivaaseen saa uskoa ken halajaa. Minun taivaani on jotain, jonka löydän uudelleen joka päivä. Taivas on monimutkainen käsite. Se on sana. Käsite on sana.