Eroon taustamelusta.

Toisinaan ajatuksia on paljon.
Ne yrittävät kaikki saada huomiota, mutta suuren määrän vuoksi muodostavat ne vain yleisen taustamelun.
Taustamelu turruttaa ja keskittyminen saattaa käydä haastavaksi.
Onko taustamelu itse aiheutettua?
Voiko ajatuksista päästä eroon?
Ajatustavan kannalta, jossa ihminen nähdään alati ajattelevana olentona, edellinen ei ole kaiketi mahdollista.
Ajatuksia on kuitenkin oletettavasti mahdollista järjestellä.
   Essee ajatuksistasi.
Ajatusten järjestelykin vaatii kuitenkin ajattelua.
   Ajatuksista eroon ajattelemalla.
Ajatteluun tarvitaan motivaatiota.
Hyviä argumentteja.
Ajatellen ajatusten aitoutta on otettava huomioon teeskentelemättömyys.
   Suora ajatus.
Ajattelun alkuun päästäkseen on usein vain aloitettava.
Ajatus ajatuksesta herättää yleensä ajatukset.
Ajatuksia ajatuksena ajatellen.

Maassa.

Toisinaan tulee aika, jolloin on niin kiire, että ajantaju katoaa.
Tunneista tulee päiviä, päivistä viikkoja, viikoista kuukausia ja kuukausista taas tunteja.
Kaikki soljuu, kun vain niin haluaa.
Tämä on kuva syksystäni.
Se on todellakin soljunut.
Muttei kuten virta, vaan kuten matto, joka ei tunnu koskaan loppuvan.
Kun nyt näen maton pään, huomaan, että raskaissakin matoissa on hyvät puolensa.
Ne eivät lähde lentoon.
Vaikka toisinaan koenkin oloni varsin epätodelliseksi, olen nyt eniten maan pinnalla pitkästä aikaa.
Olen saanut otteen.
Elämässäni on jotakin, joka pysyy, jos vain niin haluan.
Se on kummallinen tunne henkilölle, joka on tottunut leijumaan.
Tavallaan kaipaan epätodellisuutta.
Kiireinen ei ehdi ajatella elämää epätodellisuuden kaavan kautta.
Asiaan pitää tulla muutos.
Epätodellisuudesta löydän onnellisuuteni.

Kommunikaatio.

Luuloja.
Oletuksia siitä, että henkilö valitsee kommunikaation.
Mihin kommunikaatio rajoittuu?
Mitä jos henkilön valinta onkin kommunikoimattomuus?
Kuka sanelee mitä kommunikaatio sisältää?
Eikö kommunikoida voi vain itsensä kanssa?
Onko kommunikaatio parempaa silloin kun päästään yhteisymmärrykseen?
Onko keskustelua ilman kommunikaatiota?
Voiko elottoman kanssa kommunikoida?
Jos henkilö keskustelee elottoman kanssa päivittäin ja näin ollen päätyy kuvittelemaan elottoman antavan responssia, onko kyse tällöin kommunikaatiosta?
Kommunikaation totuudesta?
Onko totuutta olemassa vai onko totuus vain jotain henkilökohtaista?
Tämä on kysymys jota pohdin usein.
Ehkä jopa niin usein, että kyseisen kysymyksen sisältämä ajatusmaailma alkaa turruttamaan mieleni.

väsymystä ilman unta

Kuka auttaisi kärsivää?
Lepo auttaisi kiireistä huolehtijaa, mutta sitä ei suoda.
Unesta on tullut tavoiteltavaa hekumaa, ei normaalielämään liittyvää rutiinia.
Kun lepo vihdoin sallitaan, ei sitä voi levoksi kuvailla.
Se laittaa ahdistumaan.
Unet.
Pahimmat viholliseni.
Pilaavat yöni.
Miksi pelkään unessa kuolemaa?
Kuka antaisi rauhan?
Kuka kertoisi miten levätä levollisesti?

You forgot to remember.

Luottamusta, missä määrin?
Jokainen luottaa johonkin.
Jos ei olemassaoloonsa, niin ainakin illuusionsa olemassaoloon.

Luottamuksenpuutetta itsesuojeluvaiston vuoksi.
Miltä minä itseäni suojelen?
Suojelen itseäni pettymykseltä, kärsimykseltä ja tuskalta.

Kun tietäisin, minne kulkea.
Kun tietäisin, miten olla.
Kun tietäisin, milloin lähteä.

Onneksi on sekavuutta.
Minkä taakse sitä muutoin piiloutuisi?

Painajaisia nälkäiselle

Tehtäviä. Osa suoritettuja, osa suorittamattomia. Tyhjiö kaiken jälkeen?
Mikä on maailmanlopun vastakohta?
Kuka päättää, mikä on liikaa?

Asiaan.
Mikä on asiaa?
Kuka määrittelee, mikä on asia ja mikä ei?
Olen tullut tulokseen, että ihminen elää omassa illuusiossaan ja elättelee illuusionsisäistä illuusiota siitä, että joku muu päättää, vaikka oikeasti itse on päättäjä.

Elämä on helppoa kun niin päättää.
Minä olen päättänyt olla onnellinen.
En halua tällä sanoa että helppous olisi onnellisuutta.
Ehkäpä päinvastoin.

Hautausmaa ikkunan takana muistuttaa siitä, että tässä illuusiossa olen vain kerran.

Aitoja

On ihmisiä jotka suovat itselleen nautinnon iloita asioista.
     He nauttivat.
     Sitten he pettyvät.
On ihmisiä, jotka eivät iloitse.
     He eivät koe tuota hekumallista nautintoa.
     Eivät kuitenkaan myöskään pettymyksen katkeraa tunnetta.
Kuulun jälkimmäiseen ryhmään.

Onko tasapainoisuus kivuttomampaa?
Onko kivuttomuus elämän tuhlaamista?
Onko aita oikeasti matala siinä, missä se matalimmalta näyttää?

Itse kartan pettymystä. Elämäni on yhtä laskelmointia. Varautuneisuutta, voisi joku sanoa.
Varmasti on joku sanonutkin.

Kaikki on jo sanottu. Uusi kielikään ei takaa uuden sanomista. Asiat vain saavat uusia määritteitä.
Miksi me haluamme koko ajan jotain uutta?
Onko kyse yrittämisestä?
      Voi sanoa, että on yrittänyt olla juuttumatta menneeseen.
       Uskon, että menneisyydessä on paljon kiintoisaa,
       josta tulee vielä kiintoisampaa kun sen sopeuttaa nykyisyyteen.
       En toki tarkoita, etteikö uutta kannattaisi tuottaa.
       Silloinhan tulevaisuudella ei olisi kuin mennyt menneisyys.

Palatakseni jo palasina olevan punaisen lankani pariin haluan kertoa,
ettei elämäni kuitenkaan ilotonta ole.
Olen vain kehittänyt itseni nauttimaan kivusta.
Olen alkanut uhkarohkeaksi ja nauran sille. Kivulleni!
Sanon, että osasinkin jo toivoa tuloasi ystäväiseni.

Kaikki on tervetullutta, paitsi niin suuri ilo, etten sitä pysty selättämään.