Rentoilen.
Kuuntelen Muddy Watersia.
Söin juuri viimeisen joululahjaksi saamistani vihreistä kuulista.
Joulu on nyt siis virallisesti ohi.
Kämppikseni meni jo yhdeksältä nukkumaan. Tuntuu siltä kuin minunkin pitäisi. Ihan vaan koska kämppikseni teki niin. Mutta ei. Haluan kuunnella musiikkia. Haluaisin valvoa koko yön ja kuunnella musiikkia. Musiikki on ihanaa. Se tunkeutuu korviini. Se ei kysele. Sillä on asiaa. Se haluaa kertoa jotain. Toisille sanoillaan. Muttei minulle. Se puhuu rytmillään. Suljen silmäni.
Mahtavaa.
Se vie mukanaan. Tämä on hyvä kappale. Rento. Rytmi on rento.
Sen tahtiin voi nyökytellä päätään rennosti. Tuntuu kuin olisin osa musiikkia.
Whiskey ja sikari olisivat nyt kohdallaan.
Ehkä palaan hetkeksi taas tähän kirjoituspöytäni ääreen.
On outoa tietää, että viikon kuluttua meillä on tentti, johon en vielä omista tarvittavaa valmistavaa kirjallisuutta.
Tämä viikko on kulunut näytellessä ja käyttäytymistä analysoidessa. Kiinnostavaa, mutta liian helppoa. Ei yliopisto-opiskelujen kuulu olla näin helppoja. Kun kirjoitan tätä, minua naurattaa. Koko viikonlopun tulen istumaan tiukasti keittiön pöydän ääressä lukien tenttiin. Se siitä helppoudesta ja rentoilusta. Intervallit tekevät kuulemma hyvää. Kaiketi tässäkin yhteydessä.
En ole syönyt lihaa neljään päivään. Kamalaa. Sairasta. Kyllä. Tämä on minulle hyvin epätavallista. Korostan, erittäin epätavallista. En edes tiedä, milloin jotain tälläistä olisi viimeksi voinut tapahtua. Ehkä viimeksi silloin kun minulla ei ollut vielä hampaita. Olen lihansyöjä. Tarvitsen lihaa. Haluaisin syödä pari kunnollista pihviä päivässä. Tai edes kalaa! Lohta.
Huomenna on pakko paistaa edes kanaa. Ei tästä muuten tule mitään. Tulen hulluksi ilman lihaa.
Nyt voisin olla tylsä ja mennä nukkumaan. Ja ohos, kello onkin jo noin paljon! Eilen se oli vasta 21.30 kun olin jo sängyssäni unta odottelemassa. Tälläistä se on. Lihansyöjä tarvitsee paljon unta jaksaakseen saalistaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti